Comeback

No niin, täällä ollaan taas. Kirjoitustauko venyi hämmentävän pitkäksi, etenkin kun mitään aivan erityistä syytä tauolle ei ollut. On vain niin sanotusti ollut taas kaikenlaista.

Tilannepäivitys toimialoittain:

Käsityöt. Haetutin miehellä Imatralta käytetyn Ikean vuodesohvan (hinta erittäin edullinen), joka on juuri passeli vierashuoneen sohvaksi. Valkoinen päällinen oli jo nähnyt maailmaa, joten siihen sitten tietysti kätevänä emäntänä uutta ompelemaan Marimekon Pähkinäpuu-kankaasta ja Eurokankaan "jostain". Ompelu-urakka onnistui vähintäänkin kohtuullisesti suhteutettuna nykyisiin ompelutaitoihini, mutta koko komeuden valmistuttua oli pakko myöntää, että valitsemani Marimekon kangas ei... no, ehkä sovi sohvakankaaksi. Missä ovat minun migreenilääkkeeni, sohva saa kysymään. Niin ja luonnollisesti kankaille ja sohvalle tuli enemmän hintaa kuin jos olisin hakenut Ikeasta uuden. Siis: itse tein ja en säästänyt!

Kuva antaa kaiken oikeuden sohvalle, ihan ilman suodattimia. Valitettavasti.

 Rallit. Mikkelin kisa meni taas perinteiseen tapaan eli huonosti. Joensuu sen sijaan meni olennaisesti paremmin, mies ja kartanpitäjä kiisivät yhteen pohja-aikaan ja lopulta luokan kolmanneksi. Kahta viimeistä erikoiskoetta en uskaltanut enää kuunnella edes ralliradiosta, vaan lenkkeilin Joensuun katuja pitkin ja muistelin menneitä opiskeluaikoja. Nyt vain on ollut tosi vaikeaa päättää, mihin sijoitettaisiin huikea palkinto. Pokaalille löytyi toki paikka, mutta että mihin sen 75 euron (ei sisällä pilkku- eikä nollavirheitä) S-ryhmän lahjakortin sitten laittaisi, siinä onkin miettimistä.

 

Torilla tavattiin. Edes kerran vuoteen. Yläkuvassa näkyy kannustusjoukkojen päheät liputkin!

Jääkiekko. Pitkähkön tauon jälkeen kävin katsomassa tällä viikolla Jukureiden toisen play off -pelin ja sehän oli vaihteeksi mallikasta menoa se! Huomenna sunnuntaina suunnataan taas Kalevankankaalle katsomaan neljäs poff, ja ensi viikon perjantaina SaiPan ensimmäinen pudotuspelitiimellys Lappeenrantaan. Miehestä tarttunut jääkiekkoinnostus ajaa minut konkurssiin vielä.

Eikä tämä blogikaan ole ollut unohduksissa. Pari lystikästä päivitystä on hautumassa mielessä, joten lupaan palata niiden kanssa. Jo ennen huhtikuuta!

Muumittomat liinat ja viisi muuta faktaa flunssasta

Aika lopettaa taas blogin hiljaiselo, johon olivat syynä kiire, olennainen sanomisen puute ja nyt viimeisimmäksi sänkyyn kaatanut, mehut imenyt ja muutenkin elämää ankeuttanut flunssa.

Tämä flunssa on ollut tiivistettynä mallia pidetään-sopivasti-kuumetta-ja-niistetään-nahkat-pois-nenästä. Ensiksi tiistai-iltana vilunväreitä, keskiviikkona rapsakkaa päänsärkyä ja hamsteriaivastuksia ja viimein torstaina, kolmannen päivän aamuna nousi kuin Jeesus konsanaan kuumemittarilla mitattavaksi flunssaksi. Nyt tätä on kärsitty sitten kuin nainen - eli aika huonosti.

Ja kyllä, flunssa on äärimmäisen vaatimaton valittamisen aihe (ja epäilemättä tämäkin ununnuu-blogikirjoitus karman tai muiden lakien kautta omaan nilkkaani vielä moneen kertaa kopsahtaa), mutta ei täällä kolmiötyhjiössä muutakaan ole tapahtunut tai puuroisissa aivoissa liikkunut. Niinpä: 5 + 1 havaintoa flunssan potemisesta.

1. Nyt ois kyllä ihana olla lenkillä. Olohuoneen nurkassa vähintään viikkoja, ehkä jopa kuukausia toimettomana nököttäneet kahvakuulat alkavat yhtäkkiä huutaa seireenimäisiä laulujaan: tule nostelemaan minua, tule nostelemaan! Kadulla juoksevan miehen pään yläpuolella näkyy selvä ajatuskupla, jossa kehuskellaan tänään raittiissa ilmassa juostuilla kilometreillä ja lällätetään minulle, joka olen jumissa tunkkaisessa sisäilmassa. Jännä, että tällaista oloa ei tule koskaan terveenä ollessa.

2. Facebook-alennustila. Ai teiniaikojen ex on noin läski nykyisin! Ja miten toi voi näyttää noin hyvältä? Photoshopattu kuva, ei voi olla muuten mahdollista. Itsesäälin määrä on suoraan verrannollinen kuumeasteisiin, nuhjuiseen oloon, ruvelle niistettyyn nenään ja kellonaikaan. Siihen yhdistettynä Facebook ja muut kyttäyspaikat - kyllä toimii! Toinen Facebook-ongelma on tietysti se, miten ja kuinka laajasti voi kertoa omasta flunssastaan, jottei kuulostaisi sääliä kerjäävältä selittelijältä ja töistäpinnaajalta. Vastaus: ihan sama, sinut tulkitaan kuitenkin sääliä kerjääväksi selittelijäksi ja töistäpinnaajaksi.

3. Oliks toi pilkku tossa jo aiemmin? Luulosairaudet. Kurja olo sekä useamman päivän yksinolo yhdistettynä rajoitettuihin mielen ja kehon aktiviteetteihin ajaa ihmisen kohtuullisen helposti tekemään jatkodiagnooseja. Ja tietenkin netistä. En nyt mitenkään halua pelotella, mutta flunssahan on monen sairauden perusoire.

4. Emmä voi koskaan koiraa hankkia. Äärimmäisen naiivit huomiot elämän rajoitteista. Kuten se, että ei koiraa voi hankkia, sillä kuka siitä sitten näin sairaana ollessa hoitaisi? Niin, ei kukaan. Koko elämä pilalla.

5. Jes, Maajussille morsian uusintana!Mikä tahansa televisio-ohjelma alkaa tuntua kiinnostavalta. Painotan: mikä tahansa.

6. Muumittomat nenäliinat. Viimeinen ja tärkein: ennakoin edellisviikolla flunssaa ja ostin lähikaupasta Nessu Muumi -nenäliinoja. Mutta mitä vttua - ei niissä mitään Muumeja ollut, ihan tavallisia valkoisia nenäliinoja pienillä sinisillä koristeilla. Onneksi sentään KaksPlus-nettipalstan kirjoittaja oli ottanut asiaakseen valittaa harhaanjohtamisesta. Joku roti!

Minä kysyn: onko näillä oikeutta kutsuaan itseään Muumi-nenäliinoiksi, onko?

Että näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Jäi eilen katsomatta Jukureiden kotiottelu (olisi ollut säästäväiselle ihmiselle vieläpä sopivanhintainen eli ilmainen), mutta: Oula Palve on kuulemma tulossa Jyp-akkoloista Jukureihin. Hyvä niin. Kyllä se siitä, voittoputki ja minun tervehtymiseni. Viimeistään joskus keväällä.

P.S. Ekat villasukat on melkein valmiina! Ei ihan Strömsöstä peräisin ne, mutta kyllä ne sukilta jo näyttävät. Ensi kerralla palaan niihin.

Klipsikasseja ja munan maalausta

Ei poroja. Ei joulupukkia. Ei SM-pisteitä.

Piti jo muutama päivä sitten kirjoittaa syvällinen analyysi ja vielä syvällisempi avautuminen perheen Rovaniemen-matkasta, autourheilusta, moraalista ja maailman tilanteesta yleisesti, mutta onneksi olen ollut liian kiireinen siihen. Patetian puolelle se olisi kumminkin mennyt. Totean vain siis, että harmitukseen ei voi kuolla, se on nyt todistettu ja koettu. Ei romahettu, vaikka olihan sen paikoin sitä drankempaa huumoria. Ja oli siellä myös oikeasti paikoin harvinaisen hauskaakin. Kuvia voi katsella vaikka miehen Facebook-sivuilta. Itse ei tullut juuri kuvia otettua, koska siellä oli suurimman osan ajasta niin helvetillisen kylmä, että ei paljon rukkasta huvittanut ottaa kädestä kameranräpläämisen takia. Ja siinä vaiheessa kun sää lauhtui, oli jotakin ihan muuta tekemistä kuin kuvien ottamista.


Mutta tähän päivään ja yhteen hauskaan juttuun, jonka löysin tänään. Tai työkaveri sen oikeastaan ensiksi hoksasi, mutta otan tämän nyt omiin nimiini, ainakin vähän. Löysimme (no, siis työkaveri edelleenkin löysi) paikallisen käsityöliikkeen nettisivuilta kurssivalikoiman. Ja pian olikin hysteerinen kikatuskohtaus valmis: tarjolla on muun muassa klipsikassikurssi (sekä alkeis- että jatkokurssi), Pisanka-munan maalauskurssi (kurssin hintaan sisältyvät värit) ja keväämmällä vielä posliinin koristelua siirtokuvilla (kurssimaksu sisältää poltot). Minä en kehtaa laittaa tähän linkkiä kyseiseen putiikkiin, mutta uskokaa silti, että nuo kurssit ovat oikeasti olemassa. Ei noita kukaan tahallaankaan keksi, niin huonoa huumoria ovat.

Ai niin, perun kaikki Stockmannin verkkokauppaan kohdistamani moitteet. Sain eilen hartaasti odotetun paketin ja tunsin kohoavani ainakin pari yhteiskuntaluokkaa ylemmäs. Esimerkiksi: sisällä olleet silkkipaperikääröt oli sinetöity Stockmann-tarralla, tilauslista oli paketoitu pahvikoteloon ja papereissa minua teititeltiin. Ostan jatkossakin. Alla oleva kuva on vähän väärinpäin pahvikotelosta, mutta ei  anneta sen häiritä.

Klipsikassien, munanmaalausten ja posliininpolttojen sijaan minä lähden nyt neulomaan villasukkia. Tai ainakin yrittämään, sillä toistaiseksi ensimmäiset ja ainoat villasukat olen neulonut joskus ala-asteella. Eli karkeasti arvioiden reilut 15 vuotta sitten. Etsin netistä mahdollisimman helppoa sukkaohjetta eli sellaista, missä ei tarvitsisi neuloa oikeastaan mitään, vaan sukka ikään kuin itsekseen valmistuisi, mutta sellaisen ohjeen puutteessa päädyin kokeilemaan tätä 3 + 1 puikko-ohjetta. Aion raportoida lähiaikoina, kuinka tilanne ja sukka kehittyvät.

Talviklassikko: Lasten kanssa retkellä

Äimistellään nyt sitten tässäkin blogissa talvea, pakkasta ja lunta - noita tammikuun merkillisiä ilmiöitä.

Lauantaina vietin oikeaa retkipäivää yhden aikuisen ja kahden muksun kanssa. Koska jokainen lasten kanssa tarpeeksi pitkään ja vaihtelevissa olosuhteissa oleskellut tietää, niin tällaisilla säillä (jos kohta muulloinkin) retkikohde kannattaa valita erityisen huolellisesti. Ennen retkelle lähtöä on arvioitava ainakin seuraava vaipanvaihtohetki, tulevan ruoan tarve ja pienimpien halukkuus syödä sitä, päiväunien läheisyys ja sen vaikutus retkeilykäyttäytymiseen, mukuloiden pakkasenkestävyys ja se, miten helppoa lukuisat retkirepusta unohtuneet tavarat on hakea tai korvata retken aikana. Sekä tietysti aikuisten hermojenkestävyys ja yleinen organisointikyky.

Nämä asiat huomioiden valitsimme retkikohteeksi ihanan aurinkoisen ja tuulettoman järvenrannan, jossa olisi loistavasti tilaa tehdä nuotio ja istua paistamassa makkaraa. Paikan paras puoli oli etäisyys lasten kotiin: noin 70 metriä.

Matkalla retkikohteeseen otin pakollisen talvisen laiturikuvan. Laitureita kuvataan yllättävän paljon suhteessa siihen, että ne ovat laitureita.
Sitten sytytettiin nuotio. Tai yritettiin. Ei onnistunut. Niinpä vanhempi pojista kommennettiin hakemaan sanomalehtiä sytykkeiksi talon sisältä.

Ensiksi piti selvittää viisivuotiaalle, mikä on sanomalehti. Keskustelu meni jotenkin näin:
Aikuiset: Haepas sanomalehtiä sisältä.
Lapsi: Onko ne niitä, missä on vähän kuvia?
Aikuiset: Joo, just niitä. Se, mitä kutsutaan Itä-Savoksi tai Helsingin Sanomiksi. Ne ovat sanomalehtiä.
Lapsi: Ai niitä, mitä pikkuveli ei lue? [toim. huom. pikkuveli on alle 2-vuotias]
Aikuiset: Just niitä.

Lehtiä odotellessa otin lisää taiteellisia talvikuvia.

Tässä on taidonnäyte makrokuvaustilan käytöstä.

Ja tässä puu oikeassa reunassa -asettelusta. Kuvan musta piste ei valitettavasti ole ufo tai kuolleiden henkien ilmestys, vaan silkkaa linssissä olevaa likaa.






Lopulta nuotio syttyi ja päästiin itse asiaan eli paistamaan makkaraa ja syömään eväitä. Minun tehtäväkseni jäi varmistaa, ettei kumpikaan tekokuitugoretexpolyesteri-haalareissa seikkailevista pojista kaadu nuotioon ja syty tuleen. Lasten äidin tehtäväksi jäi loput, kuten yleensäkin. Kuva kertoo tässäkin tapauksessa enemmän kuin tuhat sanaa.

Sitten tulimme pois retkeltä ilman, että kukaan huusi, itki, oli nälkäinen, kiukkuinen, uupunut tai saanut muunlaisen hermoromahduksen. Varsinaiset luontohavainnot teimme myöhemmin ikkunan takaa: jäällä juoksi kaksi kettua (tapahtumasta ei ole kuvatodistetta, mutta se tapahtui silti) ja kaksi luistelijaa sujakoi myös jäällä (näistäkään ei kuvia).

Illalla haastoin itseni ompelutehtävillä eli ompelin miehen ajopukuun kolme (tuntui kolmeltakymmeneltä) mainostilkkua. Siitäkin otin kuvan.


Oli siis hyvä päivä. Jukureidenkaan tappio ei haitannut, koska se ei varsinaisesti tullut yllätyksenä. Tänään kartanlukija kävi hakemassa aamupäivällä miehen pois, joten tämäkin on ollut verrattain hyvä päivä.

Navakkaa pohjoistuulta

Myönnetään. Olen muuttumassa hiljalleen hysteerikoksi. Eikä välttämättä niin hiljalleenkaan.

Anna esimerkin: Eilinen torstai kääntyi reippaasti draamakuningattaruuden puolelle, kun tutkiva journalisti eli allekirjoittanut sai alkuperäislähteitä hyödyntäen selville, että Rovaniemen reissua varten varattu majoitus on kuin onkin tarkoitettu kuudelle hengelle. Ei seitsemälle, eikä kahdeksalle kuten aiemmat tarkistamattomat, mutta luotettavana pidetyt lähteet olivat kertoneet. Tarkistuslaskennankin jälkeen kaksi kilpa-autoilijaa ja neljä huoltomiestä tekee yhteensä kuusi miestä, siis kuusi ihmistä.Mikä järkyttävä, pöyristyttävä ja kauhistuttava asia!

Niinpä asiaa koskeva neuvottelutilanne aavistuksenomaisesti kärjistyi ja ilmoitin jättäväni koko pohjoisen matkan väliin. Pitäkää tunkkinne, kardaaninne ja vaikka juomapussinne, tuumin. Kyllä, otti päähän, ihan sanalla sanoen vitutti.

No, tänään pohjoisen tuuli taas kääntyi astetta lauhkeammaksi itätuuleksi. Kaikeksi yllätyksekseni Rovaniemen hotellien varaustilanne osoittautui suorastaan väljäksi ralliviikonloppunakin - kertooko se sitten lajin suosion hiipumisesta vai mistä, mene ja tiedä. Niinpä itsetuntoani pörhistellen varasin yhden hengen huoneen itsestään, legendaarista mainetta kantavasta Pohjanhovista. Siellä minä sitten elostelen koko ensi viikon loppupuolen, ja olen ainakin omasta mielestäni ansainnut sen. Vähän kyllä hampaita kiristytti: pitkään viikonloppuun uppoavalla summalla pääsisi äkkilähdöllä kevyesti jonnekin, missä mittari on reilusti plussalla, mutta jospa tämä kaikki nyt olisi sitten sen arvoista. The Pohjanhovin jälkeen olen kai nähnyt kaiken tämänkin harrastuksen parissa, eikö?

Hysteria ja ylireagointi ovat siis olleet vahvasti kuluneiden päivien teemoja. Ja tätä jatkuu takuuvarmasti ainakin sunnuntaihin asti: onko varusteet, onko lääkkeet, onko vaatteita tarpeeksi, onko kamerat, onko muistikortteja, onko laturit, onko talvikengät, onko toiset talvikengät, onko varmasti hanskoja, onko sitä, onko tätä. Aika rasittavaa, ihan jopa minusta itsestäni. Ahdistuksen ja murehtimisen määrä ei varsinaisesti laskenut viime joulukuisten tapahtumien myötä, kun yksi nimeltä mainitsematon sairaus köpötteli perheeseen. Mutta kai tämä on sitten sitä rakkautta.

Huomenna menen kummipoikien kanssa paistamaan makkaraa ja rauhoitun. Ainakin vähäksi aikaa.

Kyllä minä ymmärrän, että tälle häviän ainakin just nyt. Tolla on hopeateippiäkin. Minulla korkeintaan naamalle varisseet ripsivärit.

Paakkelssi ja tulikalsongit

Ta-daa, tässä se on! Petran paakkelssi eli palkinto, jonka lupasin (jälkikäteen) blogin ekalle kommentoijalle. Ja se oli reipas Petra, joka sai työpaikan syöttölästä hankitun Marianne-muffinsin. Huomaa kaunis ja harkittu kattaus.

Maanantaina alkuviikon energiahuuruissa syntyi puhtaan spontaani idea: kyllä, Tunturiralliin eli Rovaniemellä kurvailtavaan SM-ralliin on päästävä. Kyseinen kisa ajetaan ensi viikolla, ja olin ajatellut - kuten kaikkina edellisinäkin vuosina tätä ennen erittäin tervejärkisesti - että sinne asti ei kannata matkustaa, sillä tarjolla ei ole juuri muuta kuin lunta, pakkasta ja pimeyttä eli asioita, jotka kolmestaan kuuluvat inhoan talvessa top 2 -listalle. No, nyt ajattelin toisin.

Ukot eli mies ja kartanpitäjä häipyvät Tunturin hämyyn jo tämän viikon sunnuntaina (Nuotteja raapustellaan koko viikko. Kuulemma.) ja minä painallan perässä torstaina pummikyydillä paikallisesti kootun rytmiryhmän kanssa. Koska matkustusvälineeksi on valittu vuodenaikaan nähden luontevasti matkailuauto (härvelin nopeusrajoitus 80 km / h), uskallan jo tässä vaiheessa veikata noin kymmentuntisesta matkasta muistiinjäävää. Jos eli epäilemättä kun perille pääsemme, majoitus on täällä. Minä, ukot ja huoltomiehet. Mmm.

Loppuviikko kuluukin muun muassa pyykkiä pestessä, tulikalsareita etsiessä (hänelle) ja uuteen kauteen orientoituessa ja hermojen hallintakursseja selaillessa (itselle). Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, niin ainakin tulelta suojaavat kalsarit löytyvät hyvin marinoituneina syyskuisen kisan jäljiltä jostakin hallin nurkasta käytännöllisesti muovipussiin pakattuna. Ehkäpä laadin loppuviikosta laajemman selonteon kaudenalkuhärdelleistä. Jokaiselle sen lukijalle muffinsi!

Tragediatiistai: Tämän vuoksi ihmiset tilaavat Zalandosta

Viime viikolla ensimmäisen kerran ja eilen toistamiseen lupasin kirjoittaa jotakin etäisesti vakavampaa ja ei ihan niin henkilökohtaista tänään tiistaina. Siispä kirjoitan siitä, kun tilasin vaatteita. Maailmaa syleilevää, siis.

Aloitetaan. Olen viime aikoina yrittänyt kannattaa kotimaisia verkkokauppoja kahdestakin syystä: olisi kiva ostaa kotimaisista kaupoista ja - no, olisi kiva ostaa vaatteita kotimaisista kaupoista. Paikallisen Siwan alati palvelualtista kassaneitiä olen jo ahkerasti työllistänyt zalandopaketeillani, joten välillä voisi olla muidenkin vuoro.

Siispä viikonloppuna koeajoin kaksi verkkokauppaa: Sokos.fi ja Stockmann.com.

Maakuntien (lue: meidän junttien) Stockmann eli Sokos.fi:ssä on ihan kohtuullisen hyvä valikoima vaatteita, kodintarvikkeita ja vaikkapa kosmetiikkaa ja nyt joulunjälkeiset tarjouksetkin ovat ihan kelvollisia. Ostoksista saa vihreän kortin bonusta, jos on tunnistautunut pankkitunnuksilla asiakasomistajaksi. Toimitustavaksi voi valita muun muassa kotiinkärräyksen tai tavaratalosta hakemisen, näistä jälkimmäinen on ilmainen vaihtoehto. Plussaa myös siitä, että sekä arkisin että viikonloppuisin voi chattailla ihan oikean ihmisen eli asiakaspalvelijan kanssa.

Periaatteessa siis kaikki on hyvin. Mutta kun ei ole: esimerkiksi vaatteita ei voi etsiä verkkokaupan valikoimista koon perusteella. Jos olen ymmärtänyt oikein, niin käsittääkseni aika moni asiakas kuitenkin haluaa ostaa ja pukeutua tietynkokoisiin vaatteisiin, joten puute on nolostuttava. Tosiostajan pettymys on käsinkosketeltava, kun mieluisa vaate löytyy mutta lähemmässä tarkastelussa osoittautuu, että sitä on tarjolla tasan neljä numeroa liian pienessä koossa. Toinen pitkänpuoleinen miinus tulee siitä, että verkkokauppa toimii todella surkeasti eli käytännössä ei ollenkaan esimerkiksi tabletilla. Se kävi suorastaan harmittamaan eli ottamaan päähän niin ankarasti, että en tilannut mitään ja menin pois.

Stockmannin kuvittelisi olevan jo hitusen pidemmällä verkkokauppansa kanssa kuin esimerkiksi Sokos, mutta mitä vielä. Valikoimat ovat ihan hyvät (etenkin jos sattuu pitämään samanlaisista vaatteista ja kodintuotteista kuin eiralaiset eläkeläisrouvat ja on varautunut ns. tasokkaaseen hintatasoon). Mutta esimerkiksi kosmetiikkaa ei ole lainkaan myynnissä - miksi ihmeessä ei? No, joka tapauksessa Stockmann.fi:stä tein viime sunnuntaina tilauksen, koska sattui löytymään sopivia alerytkyjä. Ja näin se meni:

1. Toisin kuin Sokos.fi:ssä, Stokkan nettikaupassa vaatteita pystyy hakemaan kokojen perusteella. Paitsi että haku ei toiminut läheskään kaikissa tilanteissa oikein. Harmitti vähän.
2. Kun olin kerännyt virtuaalikärryihini mielestäni (ja etenkin pankkitilini) mielestä tarpeeksi tavaraa, suuntasin kohti kassaa. Ennen kuin pääsin maksamaan, verkkokauppa pyysi minua poistamaan tuotteita, joita ei sitten oikeasti ollutkaan enää varastossa. Kysymys: miksi minun piti ne poistaa, eikö värkin saisi itse tekemään sen? Harmitti vähän lisää.
3. Kun olin naksutellut hähää-ei-näitä-sittenkään-ollut-tuotteet pois ostoskoristani, oli aika rekisteröityä tai kirjautua palveluun. Olen palveluun joskus rekisteröitynyt, joten ei muuta kuin täyttämään kirjautumistietoja - eli muistelemaan, mitkä tunnukset ja salasanat mahtoivat olla. No, naputtelin kolmesti salasanan väärin ja palvelun kärsivällisyys petti - "tunnuksesi on lukittu tunnin ajaksi." Tilulilulii, nyt se on auki ja nyt se todellakin oli kiinni. Harmitti olennaisesti enemmän kuin edellisessä kohdassa.
4. Hetken mietin, että millainen todellisuutta pelkäävä henkilö on rakentanut kyseisen verkkokaupan suojaussysteemit, miten kiukkuista palautetta voisin asiasta lähettää ja millaisia vaihtoehtoisia kirosanoja voisin keksiä asiaan liittyen, mutta koska niin kiivaasti halusin ne huolella ja aikaa säästämättä valitut vaatteet, tein uudet tunnukset miehen nimellä. Ei minua niin vain yksi surkeasti rakennettu verkkokauppa pysäytä!
5. Lopulta pääsin maksamaan ja tällä kertaa valitsin maksutavaksi verkkopankin, mikä osoittautui (sekin) virheeksi hieman myöhemmin.
6. Maksoin ostokset ja unohdin kohdan 1, 2 ja 3 aiheuttamat pulssinnostatukset. Verenpaine palautui normaaliksi ja mieli oli auvoinen, eikä harmittanut paljon yhtään.

Ja nyt kaksi päivää myöhemmin sähköpostiin tuli ilmoitus, että hähää, yhtä trikoopaitaa ei olekaan. Niinpä pitäisi ilmoittaa tilinumero, jonne voivat palauttaa massiivisen 7,90 euron summan. Jos en vastaa postiin mitään, niin sitten rahat tulevat pankkiin kätevänä ja ketteränä maksuosoituksena. No, mitäs maksoin verkkopankilla, enkä muistanut, että tämä on Stockmann. Oikein nokkela verkkokauppias olisi esimerkiksi antanut vielä yhdeksi vaihtoehdoksi hyvitysmahdollisuuden seuraavasta kauppareissusta, johon olisin laiskana ihmisenä todennäköisesti tarttunut ja sillä seuraavalla kerralla tullut ostaneeksi vielä paljon enemmän tavaraa kuin alun perin oli tarkoitus.

Vertailun vuoksi: Zalandon ja monien muidenkin ulkomaalaistaustaisten verkkokauppojen tilausprosessi menee kutakuinkin näin: valitse tuotteet, maksa ne, jää odottamaan pakettia tulevaksi lähikauppaan. Toki näissäkin on omat ongelmansa, mutta voisin melkein luvata, että vähemmän kuin kotimaisissa.

Mutta on tällä nillityksellä oikeasti vakavampikin tausta: jos kotimaiset verkkokaupat takertelevat ihan perusasioissa, käytettävyydessä ja käyttäjäkokemuksessa, ja kehitystahti on hidas, niin rahamme karkaavat vielä pitkän aikaa ihan jonnekin muualle kuin kotimaata hyödyntämään. Ja se on oikeasti huono juttu se.