Talviklassikko: Lasten kanssa retkellä

Äimistellään nyt sitten tässäkin blogissa talvea, pakkasta ja lunta - noita tammikuun merkillisiä ilmiöitä.

Lauantaina vietin oikeaa retkipäivää yhden aikuisen ja kahden muksun kanssa. Koska jokainen lasten kanssa tarpeeksi pitkään ja vaihtelevissa olosuhteissa oleskellut tietää, niin tällaisilla säillä (jos kohta muulloinkin) retkikohde kannattaa valita erityisen huolellisesti. Ennen retkelle lähtöä on arvioitava ainakin seuraava vaipanvaihtohetki, tulevan ruoan tarve ja pienimpien halukkuus syödä sitä, päiväunien läheisyys ja sen vaikutus retkeilykäyttäytymiseen, mukuloiden pakkasenkestävyys ja se, miten helppoa lukuisat retkirepusta unohtuneet tavarat on hakea tai korvata retken aikana. Sekä tietysti aikuisten hermojenkestävyys ja yleinen organisointikyky.

Nämä asiat huomioiden valitsimme retkikohteeksi ihanan aurinkoisen ja tuulettoman järvenrannan, jossa olisi loistavasti tilaa tehdä nuotio ja istua paistamassa makkaraa. Paikan paras puoli oli etäisyys lasten kotiin: noin 70 metriä.

Matkalla retkikohteeseen otin pakollisen talvisen laiturikuvan. Laitureita kuvataan yllättävän paljon suhteessa siihen, että ne ovat laitureita.
Sitten sytytettiin nuotio. Tai yritettiin. Ei onnistunut. Niinpä vanhempi pojista kommennettiin hakemaan sanomalehtiä sytykkeiksi talon sisältä.

Ensiksi piti selvittää viisivuotiaalle, mikä on sanomalehti. Keskustelu meni jotenkin näin:
Aikuiset: Haepas sanomalehtiä sisältä.
Lapsi: Onko ne niitä, missä on vähän kuvia?
Aikuiset: Joo, just niitä. Se, mitä kutsutaan Itä-Savoksi tai Helsingin Sanomiksi. Ne ovat sanomalehtiä.
Lapsi: Ai niitä, mitä pikkuveli ei lue? [toim. huom. pikkuveli on alle 2-vuotias]
Aikuiset: Just niitä.

Lehtiä odotellessa otin lisää taiteellisia talvikuvia.

Tässä on taidonnäyte makrokuvaustilan käytöstä.

Ja tässä puu oikeassa reunassa -asettelusta. Kuvan musta piste ei valitettavasti ole ufo tai kuolleiden henkien ilmestys, vaan silkkaa linssissä olevaa likaa.






Lopulta nuotio syttyi ja päästiin itse asiaan eli paistamaan makkaraa ja syömään eväitä. Minun tehtäväkseni jäi varmistaa, ettei kumpikaan tekokuitugoretexpolyesteri-haalareissa seikkailevista pojista kaadu nuotioon ja syty tuleen. Lasten äidin tehtäväksi jäi loput, kuten yleensäkin. Kuva kertoo tässäkin tapauksessa enemmän kuin tuhat sanaa.

Sitten tulimme pois retkeltä ilman, että kukaan huusi, itki, oli nälkäinen, kiukkuinen, uupunut tai saanut muunlaisen hermoromahduksen. Varsinaiset luontohavainnot teimme myöhemmin ikkunan takaa: jäällä juoksi kaksi kettua (tapahtumasta ei ole kuvatodistetta, mutta se tapahtui silti) ja kaksi luistelijaa sujakoi myös jäällä (näistäkään ei kuvia).

Illalla haastoin itseni ompelutehtävillä eli ompelin miehen ajopukuun kolme (tuntui kolmeltakymmeneltä) mainostilkkua. Siitäkin otin kuvan.


Oli siis hyvä päivä. Jukureidenkaan tappio ei haitannut, koska se ei varsinaisesti tullut yllätyksenä. Tänään kartanlukija kävi hakemassa aamupäivällä miehen pois, joten tämäkin on ollut verrattain hyvä päivä.